Lastensuojelun tukihenkilötoiminta
on järjestön tai kunnan järjestämää
vapaaehtoistoimintaa lastensuojeluasiakkaina olevien
lasten ja nuorten tukemiseksi. Toiminta perustuu
lastensuojelulakiin (LsL 13§), jonka mukaan lapselle
tai nuorelle on tarvittaessa järjestettävä tukihenkilö
tai tukiperhe.
Tukihenkilötoiminnan
tavoitteena on vaikuttaa myönteisesti lapsen elämään,
edistää lapsen tervettä kasvua ja kehitystä sekä
ennaltaehkäistä vaikeuksia. Tukihenkilötoiminnan avulla
voidaan parhaimmillaan ennaltaehkäistä lastensuojelun
asiakkaina olevien lasten ja perheiden ongelmien
kasautumista.
Lapsen tai nuoren tukihenkilö on
tavallinen luotettava aikuinen, jonka oma elämä on
kunnossa. Tukihenkilönä voi toimia aikuinen, joka katsotaan sopivaksi ja joka on saanut
perehdytyksen tai koulutuksen tehtävään.
Tukihenkilö tapaa tuettavaa lasta
sosiaalityöntekijän, tuettavan, tuettavan vanhempien
ja tukihenkilön yhteisesti tehdyn suunnitelman
mukaisesti. Tukihenkilö sitoutuu olemaan turvallisena
aikuisena lapsen elämässä sovitun ajan.
Tukihenkilö on lapselle malli,
kuuntelija ja keskustelukumppani,
jonka kanssa voi yhdessä harrastaa ja toimia. Tukihenkilöllä on mahdollisuus tukea lasta
omalla tavallaan, oman elämänkokemuksensa, tietojensa ja
taitojensa pohjalta. Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa
olla tukihenkilö.
Tukihenkilöiden huolto on olennaista tukihenkilönä viihtymisen, jaksamisen ja
tukisuhteen jatkumisen kannalta. Ammattilaisen tuen ja
ohjauksen lisäksi tukihenkilöille järjestetään usein
vertaistukea, tapaamisia ja keskusteluja muiden
tukihenkilöiden kanssa.
Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan
periaatteet:
- vapaaehtoisuus
- tavallisen
ihmisen taidoin ja tiedoin
- ei
taloudellista hyötyä
- luotettavuus
- vaitiolovelvollisuus
- puolueettomuus
- toimitaan
tukea tarvitsevan ehdoilla
- tasa-arvoisuus
Yleensä tukihenkilö- ja
tukiperhetoiminta erotellaan seuraavalla tavalla:
Tukihenkilötoiminnassa tuettava ja tukihenkilö tapaavat lapsen omassa
elinympäristössä yhteisen tekemisen tai harrastuksen
merkeissä. Tapaamiset ovat noin parin tunnin mittaisia
viikon tai kahden välein. Tukiperhetoiminnassa tuettava
lapsi osallistuu tukiperheen arkeen ja yöpyy
tukiperheen luona esimerkiksi yhden viikonlopun
kuukaudessa. |