LASTENSUOJELUN TUKIHENKILÖ- JA TUKIPERHETOIMINTA

Tukihenkilötoiminta

Lastensuojelun tukihenkilötoiminta on järjestön tai kunnan sosiaalitoimiston järjestämää vapaaehtoistoimintaa tukea tarvitsevien lasten ja nuorten hyväksi. Tuettavat lapset ovat lastensuojelun asiakkaina olevia lapsia ja nuoria. Lapsen tai nuoren tukihenkilö on tavallinen luotettava aikuinen, jonka oma elämä on kunnossa. Tukihenkilö on lapselle aikuisen malli, kuuntelija, keskustelukumppani ja turvallinen aikuinen, jonka kanssa voi yhdessä harrastaa ja toimia. 

Tukiperhetoiminta

Lapsen ja nuoren tukena voi toimia myös vapaaehtoinen tukiperhe. Tukiperhetoiminnassa tuettava lapsi vierailee tukiperheessä sovitusti ja säännöllisesti esimerkiksi yhden viikonlopun kuukaudessa. Tuettavat lapset ovat usein leikki- tai kouluikäisiä. Myös itsenäistyvä nuori voi saada tukiperheen. Tällöin tukiperhe asuu usein fyysisesti nuoren lähellä. Osa EHJÄ ry:n jäsenjärjestöjen tukiasunnoista on rakenteeltaan sellaisia, että tuettava nuori ja tukiperhe asuvat vierekkäisissä asunnoissa. Tukiperheestä käytetään tässä yhteydessä nimitystä naapuritukiperhe.

Tukihenkilö- ja tukiperhekoulutus

EHJÄ ry kouluttaa tukihenkilöitä ja tukiperheitä kuntien ja jäsenjärjestöjensä tarpeisiin, järjestää tukihenkilöiden huoltoa sekä tukee kuntia tukihenkilötoiminnan organisoinnissa ja toteuttamisessa. Tukihenkilökoulutuksia on järjestetty vuodesta 1989.

Lastensuojelun tukihenkilö- ja tukiperhetoiminnan organisointi ja toteuttaminen 

Vapaaehtoiset tukihenkilöt ja tukiperheet antavat mittaamattoman arvokkaan panoksen lastensuojelun asiakkaina olevien lasten ja nuorten hyväksi. He täydentävät omalta osaltaan työtä, jota lastensuojelun kentällä toimivat ammattityöntekijät tekevät. 

Tukihenkilö- ja tukiperhetoiminta on antoisa, mutta myös vaativa vapaaehtoistoiminnan muoto. Vapaaehtoistyössä lapsen tai nuoren kanssa tarvitaan sitoutumista ja luotettavuutta. Tukihenkilön ja tuettavan välisestä suhteesta tulee usein kiinteä ja läheinen aikuisen ja lapsen välinen suhde. Tukihenkilölle on kuitenkin tärkeää huolehtia siitä, että ei omistaudu tukisuhteelle enempää kuin mihin omat voimavarat riittävät. 

Tukihenkilöt ja tukiperheet tarvitsevat tuekseen taustaorganisaation, joka huolehtii riittävästä perehdytyksestä, ohjauksesta ja jaksamisen tukemisesta. Taustaorganisaation arvostus vapaaehtoistyötä ja sen tekijöitä kohtaan auttaa tukihenkilöä viihtymään ja jaksamaan toiminnassaan. 

Tukihenkilötoiminnan järjestäminen, kehittäminen ja ylläpitäminen vaatii taustaorganisaatiolta myös aikaa ja taloudellisia resursseja. Usein tukihenkilötoiminta esim. kunnassa tulee parhaiten organisoiduksi ja hoidetuksi, kun se on yhden työntekijän vastuulla. Tukihenkilötoiminnan organisointi voidaan myös liittää osaksi yksittäisen työntekijän tehtäväkuvaa.

Tukihenkilöiden perehdytys ja huolto

Ennen tukihenkilöksi ryhtymistä tukihenkilöllä tulisi olla mahdollisuus saada riittävä perehdytys toimintaan. Lastensuojelun tukihenkilötoiminta on vapaaehtoistoiminnan alue, jossa toimitaan joskus tiiviistikin yhteistyössä ammattityöntekijöiden, tässä tapauksessa lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kanssa. Ymmärtääkseen mitä tukihenkilöltä odotetaan ja mitkä ovat toiminnan rajat ja mahdollisuudet, aloittavan tukihenkilön on hyvä saada riittävästi pohjatietoa vapaaehtoistoiminnan periaatteista, lastensuojelusta sekä tukihenkilötoiminnan rajoista.

EHJÄ ry:n tukihenkilökursseilla pyritään korostamaan sitä, että tukihenkilöiden ei tarvitse olla sosiaalityön puoliammattilaisia. Tavoitteena on pikemminkin vahvistaa tukihenkilöiden oman elämänkokemuksen ja persoonallisuuden pohjalta nousevaa osaamista ja vuorovaikutustaitoja. Vapaaehtoistoiminnassa jokaisella on oikeus toimia omana itsenään ja asettaa toiminnalle itselle sopivat rajat.

Yhtä tärkeää kuin tukihenkilöiden kouluttaminen on myös tukihenkilöiden huoltaminen. Tukihenkilön jaksamista tukisuhteen aikana voidaan tukea tarjoamalla mahdollisuus säännöllisiin työnohjausluonteisiin tapaamisiin sosiaalityöntekijän kanssa, lisäkoulutukseen tai virkistystoimintaan. Monet tukihenkilöt toivovat myös kokemusten vaihtoa muiden tukihenkilöiden kanssa
.

Sivu 2: Haluatko ryhtyä tukihenkilöksi?



Sivu 2: Haluatko ryhtyä
tukihenkilöksi


Maahanmuut-
tajanuorten
tukiasumistoi-
minta
Tukihenkilö-
koulutus
Jälkihuolto

 

Ajelehtimises-
ta sitoutumi-
seen -projekti 2003 - 2006
© Erityishuoltojärjestöjen liitto EHJÄ ry